Työpaketti 4: Resilienttien koulujen ja johtamisen kehittäminen, rehtorit ja vuorovaikutus opettajien, oppilaiden, vanhempien ja yhteisön kanssa


Työpaketissa 4 tutkitaan rehtoreiden ja opettajien työhyvinvointia ja työhön liittyvä kokemuksia COVID-19-pandemian aikana. Tutkimme kriisiajan vaikutusta työn imuun, työuupumukseen ja hyvinvointiin. Lisäksi tutkimme opettajien ja rehtoreiden resilienssiä sekä siihen vaikuttavia tekijöitä, kuten esimerkiksi henkilökohtaisten voimavarojen ja digitaitojen merkitystä. Tutkimme myös, miten rehtorit ja opettajat muokkaavat työtään pandemian aikana. Lisäksi työpaketissa 4 tutkitaan, missä määrin oppilailla ja opiskelijoilla syntyi oppimis- ja hyvinvointivajetta. Tutkimuksessa käytetään rehtoribarometrin ja opettajakyselyn aineistoja sekä rehtoreilta kerättyjä fysiologisia mittauksia. Tutkimustuloksien pohjalta kehitetään opettajien ja rehtoreiden resilienssiä vahvistavaa koulutusta sekä kriisijohtamista. Lisäksi annetaan suosituksia rehtoreiden ja opettajien tukemiseen muuttuvissa toimintaympäristöissä. 

Tutkimusryhmä


Katariina Salmela-Aro

Työpaketin johtaja
EduRESCUE-hankkeen varajohtaja
Akatemiaprofessori, PsyT Professori, Helsingin yliopisto
Vieraileva professori, Michigan State University ja UCL
Asiantuntijuus: Opettajien, rehtoreiden ja opiskelijoiden hyvinvointi

Jari Lavonen

Työpaketin varajohtaja
Professori, Helsingin yliopisto
Puheenjohtaja, Opettajankoulutusfoorumi
Asiantuntijuus: Tiede- ja teknologiaopetus, tieto- ja viestintäteknologian käyttö opetuksessa, opetussuunnitelmien kehittäminen, opettajankoulutus

Roope Uusitalo

Työpaketin varajohtaja
Helsingin yliopisto

Lauri Hietajärvi

Yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
Asiantuntijuus: Kouluhyvinvointi eri toimijoiden näkökulmista

Katja Upadyaya

Tutkijatohtori, apulaisprofessori, Helsingin yliopisto
Asiantuntijuus: Oppilaiden sitoutuminen ja motivaatio, tutkimusmetodologia, jatkuva oppiminen, oppilas-opettaja- ja vanhempi-lapsi -vuorovaikutus, opettajien ja rehtorien hyvinvointi

Visajaani Salonen

Projektisuunnittelija, Helsingin yliopisto
Asiantuntijuus: Fysiologisen aineiston kerääminen ja tutkimusmetodologia, rehtorien kyselyaineistot

Xin Tang

Yliopistotutkija, Helsingin yliopisto
Asiantuntijuus: Motivaatio, sitoutuminen ja hyvinvointi

Hiroyuki Toyama

Tutkijatohtori, Helsingin yliopisto
Asiantuntijuus: Rehtoreiden hyvinvointi, työhyvinvointi

Junlin Yu

Tutkijatohtori, Helsingin yliopisto
Asiantuntijuus: Motivaatio


Marc Riudavets

Väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto
Asiantuntijuus: Työ- ja koulutustaloustiede, oppimisympäristön vaikutukset koulutusreitteihin ja inhimillisen pääoman investointipäätöksiin.

Mailis Elomaa

Väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopisto

Christopher Knight

Helsingin yliopisto